Yrityskehitys

Finn-Medi Tutkimus tarjoaa alkaville teknologia- ja osaamislähtöisille yrityksille yrityskehityspalveluja, joiden tavoitteena on auttaa ideoiden kehittäjiä ja aloittavia yrittäjiä löytämään oikeat keinot ja yhteistyötahot idean kaupallistamiseen. Palvelu jakaantuu liikeidean arviointi- ja esihautomovaiheseen, joissa liikeidean kaupallisia mahdollisuuksia arvioidaan yhdessä asiantuntijan kanssa. Finn-Medi Tutkimus toteuttaa yrityskehityspalveluja tiiviissä yhteistyössä Hermia Yrityskehitys Oy:n ja Technopolis Ventures Professia Oy:n kanssa. Palvelua rahoittavat Tekes, Tampereen kaupunki, Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto. Palvelujen käyttäminen on asiakkaalle maksutonta.

Liikeidean arviointivaiheessa liikeideaa käydään läpi yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Liikeideat käsitellään luottamuksellisesti, ja niistä laaditaan maksuton asiantuntijapalaute sekä ehdotus mahdollisista jatkotoimenpiteistä. Jos idea perustuu yliopistossa, korkeakoulussa tai tutkimuslaitoksessa tehtyyn tutkimukseen, on arviointivaiheessa mahdollista hakea Tekesin TULI-rahoitusta (Tutkimuksesta Liiketoimintaa) muita ulkopuolisia asiantuntijapalveluita varten.

Esihautomovaiheeseen jatketaan, jos liikeidea arvioidaan potentiaaliseksi yritysideaksi, ja idean keksijä sitoutuu kehittämään ideaansa edelleen. Esihautomovaiheen alussa idean kehittäjä solmii esihautomosopimuksen Finn-Medi Tutkimuksen kanssa. Esihautomovaiheen aikana idean kehittäjä sitoutuu valmistelemaan ja suunnittelemaan liiketoimintaa sekä toteuttamaan sopimuksessa määritellyt tavoitteet. Vaihe kestää kolmesta kuuteen kuukautta ja sen aikana laadittavan alustavan liiketoimintasuunnitelman pohjalta tehdään lopullinen päätös yrityksen perustamisesta. Myös esihautomovaiheessa tarvittavien ulkopuolisten asiantuntijapalvelujen ostamiseen on haettavissa rahoitusta tapauskohtaisesti.

Yrityksen perustamisen jälkeen yritys siirtyy hautomovaiheeseen, jossa yritystoiminnan kehittämistä on mahdollista jatkaa edelleen yhteistyössä Finn-Medi Tutkimuksen kanssa.

Alkuvaiheen yrityksen palvelut:

  • Esihautomo- ja hautomopalvelut
  • Asiakastarve- ja markkinaselvitykset
  • Strategian ja tuotekehityssuunnitelman laatiminen
  • Markkinointi- ja myyntisuunnitelman laatiminen
  • Rahoituslaskelmat ja rahoituksen hankinta
  • Kliinisen testauksen suunnitelmat
  • Viranomaismääräyskonsultointi
© Finn-Medi Tutkimus Oy - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy